4. Opiskelua ja uusi ihastus

Käännyin ympäri, ja näin nahkatakkisen, mustahiuksisen ja hiukan kyllästyneen näköisen teinipojan.
- VÄISTÄ, hän toisti kyllästyneesti ja kovalla äänellä. Katsoin häntä kummissani, mitä olin tehnyt? Oliko hän jostakin minulle vihainen? Väistin sivulle päin, ja katsoin häntä yhä. Poika mulkaisi minua. Että osaa olla röyhkeä, mietin kummissani.



Tämä kummallinen poika yhä mielessäni lähdin sisälle. Oikeastaan halusin tavata pojan uudestaan, ja kysyä mikä hänellä on minua vastaan? Miksi hän noin käyttäytyi, vaikkei koskaan edes ollut nähnyt minua? Inhoaako hän jo valmiiksi kaikkia uusia asukkaita jotka muuttaa Newarkiin? Mielessäni pyöri monta kysymystä samalla kun menin nukkumaan.



Aamulla heräsin jälleen kuuden aikaan. Olin saanut sen hieman ... ilkeän pojan mielestäni, sen sijaan mielessäni pyöri ruuanlaittostipendin saaminen. Vielä yksi ruuanlaittopiste, niin stipendi olisi minun! Sitä paitsi äiti toivoi kuollakseen, että saisin stipendejä, kun yliopistoon en suostunut menemään.



Aloinkin heti lukemaan ruuanlaiton saloja kokkikirjasta. Läksytkin olivat vielä tekemättä, mutta onneksi minulla oli vielä koko sunnuntai aikaa. Aamu alkoi sarastaa, enkä enää jaksanut keskittyä kokkikirjaan. Puutarhaamme ei oltu hetkeen aikaan hoidettu, joten päätin mennä kitkemään rikkaruohoja.



Tykkäsin hoitaa puutarhaa, autoin äitiäni mielelläni siinä hommassa. Jälleen kerran kun olin puutarhahommissa, takaani kuului pojan ääni.
- Öh ... moi, ja anteeksi, tuttu ääni sanoi, en tosin osannut yhdistää äänensävyä ja ääntä toisiinsa.



Käännyin kummissani hänen puoleen:
- Mitä sanoit? kysyin ihmeissäni.
- Että moi ja anteeksi, hän toisti nolona.
- Mi-mit ... Miksi .. Öh .. Häh? sanoin silmät lautasen kokoisina.
- Anteeksi, hän toisti hymyillen minun ihmeelliselle sönkötykselleni.
- Ai, vastasin tökerösti. Saman tien minua nolotti tyhmä sanan valintani. Toinen pyytää nolona anteeksi ja minä töksäytän että ai.
- Olin riidellyt mutsin kanssa ja halusin vain äkkiä kotoa pois ... Ei se sun vika ollut että olin töykeä, poika selitti katse maahan lukittuna. Olin vastaamassa taas 'ai', mutta yritin keksiä jotain fiksumpaa.
- Öm juu ei se mitään, sanoin vähintään yhtä tökerösti. Poika nauroi taas suloista nauruaan ja vastasi:
- Olen muuten Daichi Fuji, kutsu vaan Dakeks, hän sanoi hymyillen.
- Fuji ... hetkonen. Onko sulla veljeä? kysyin ja unohdin esitellä itseni.
- On, Masaya, hän vastasi hieman kysyvästi.
- MASA! Ai sä oot Masan veli! huudahdin. Masahan oli Yonan poikaystävä, ja Yona oli joskus puhunut Dakesta.
- Ai sä tunnet Masan? hän kysyi hymyillen. Nyt nolotti. Huudahdin ihan tietäväisenä että Masa ai joo! Enkä ollut edes ikinä nähnyt koko tyyppiä.
- No .. en oikeastaan. Mun kaverin poikakaveri kaiketi? sanoin nolona.
- Ai sä oot Yonan kaveri. Saanko kysyä että mikä sun nimi on? Daichi kysyi uteliaana.
- Ai niin, Adetta Dalstenne, sanoin nolona.



Juttelimme pitkän aikaa, eikä Dake vaikuttanutkaan lainkaan idiootilta tyypiltä - päinvastoin, hän oli oikein mukava.



Siirryimme hengailemaan pihallemme. Juttelimme kaikkea laidasta laitaan. Pian Dake kysyi hieman nolona:
- Tuota Ade ... hän aloitti.
- No mitä? kysyin hymyillen.
- Onko sulla poikakaveria? hän sanoi ja sanat ryöppysivät hänen suustaan. Miten se häntä kiinnosti? Mietin, mutta vastasin kuitenkin kohteliaasti:
- Ei ole, sanoin yhä hymyillen. Dake näytti kummastuneelta tähän vastaukseen.
- EIKÖ? hän sanoi silmät suurina.
- Öh ... ei? sanoin naurahtaen ja hieman kysyvästi, miten se noin ihmeellistä oli. Daichi katsoi minua yhä ihmeissään ja nyökkäsi sitten.
- Miten se noin ihmeellistä on? kysyin. Samassa Dakea näytti nolottavan.
- Öh ... ajattelin vaan että kai nyt tuollainen on jo varattu, hän sanoi katse muualla.
- Tuollainen? kysyin nauraen.
- Äh .. no tuollainen, hän sanoi hymyillen.
- Ai, ja mitä "tuollainen" tarkoittaa? kysyin uteliaana.



Hän nousi ylös, minäkin nousin. Minua nauratti; mitä ihmettä? Dake katsoi minua silmiin.
- Tuota ... hän jatkoi.
- Niin? sanoin hymyillen.
- Voi perse ku o vaikeeta, Dake sanoi naurahtaen.
- Jaa mikä? sanoin kummissani.
- Tämä, Dake sanoi ja ...



...suuteli minua! Se näyttikin olevan Daken ensisuudelma.



- Saanko kysyä että mitä toi tarkotti? kysyin ihmeissäni.
- Sitä että tykkään susta, Dake vastasi.
- Kävipä se nopeasti, eilen vielä vihoittelit mulle, vastasin kummissani.
- Ei muistella sitä, Dake sanoi ja suuteli minua taas. Mietin, että lasketaankohan tämä pettämiseksi? Olin pari päivää sitten suudellut Danielia, nyt olin Daken kimpussa ...
- Kuule Dake ... aloitin.
- Kerro Ade, hän sanoi hymyillen ja silitti poskeani. En tiennyt miten sanoa.
- Kun en varsinaisesti seurustele, mutta ...
- Mutta mitä? Dake sanoi yhä poskeani silitellen.
- Lasketaankohan tämä pettämiseksi, jos pari päivää sitten suutelin eri poikaa ja hän taitaa tykätä minusta ja ja ja ... olin ehkä hieman paniikissa. Dake vaan naurahti kevyesti.
- Ei se nyt noin vakavaa ole, hän sanoi hymyillen ja silitteli poskeani yhä. Oli niin lähellä etten repinyt hänen kättään pois poskeltani.
- Mm ... vastasin. En tosiaankaan tiennyt, kummasta pidin; Dakesta vai Danielista.



Pian siirryimme sisälle, en ehtinyt edes ulkovaatteita riisua kun hän vei minut sohvalle. Hittoon joku Daniel, Dake on kivempi, mietin istuessani Daken sylissä.



Pian me jo sitten muhinoitiin ... Pian Daken piti lähteä, joten hyvästelin hänet vastahakoisesti ja pääsin keskittymään koulutehtäviin. Daichi oli kyllä ihana, täytyy myöntää.



Danielin lähdettyä menin tekemään läksyjä. Halusin menestyä koulussa hyvin, joten kyllä minä kerran päivässä viitsisin läksyt tehdä. Läksyihin oli kuitenkin vaikea keskittyä, kun Dake oli mielessä ... Pitäisiköhän minun sanoa Danielille, ettei tästä tule mitään? Soittaisin hänelle heti huomenna.



Äiti tuli juttelemaan minulle kun olin katsomassa televisiota.
- Kuule Adetta, arvaa mitä? hän aloitti.
- Nooo... kysyin.
- Sinulle on myönnetty ruuanlaittostipendi ja apuraha! äiti huudahti.
- Ai, sepä kiva, vastasin ja yritin vaikuttaa iloiselta.
- Ajattelin että jos voisit ... äiti aloitti, tiesin heti mistä hän puhui.
- En mene yliopistoon! pistin vastaan.
- Adetta, kuuntele! hän huusi päälleni. Katsoin häneen vihaisesti, hän jatkoi:
- Sinä saisit paremman työpaikan, voisin vaikka maksaa sinulle sieltä oman talon, ei sinun asuntolaan tarvitse muuttaa. Ja jos sinulle tulee ystäviä ikävä, kutsu joku mukaan! Onko sinulla muuten poikaystävää? Kuvittele, päästäisin sinut asumaan mahdollisen poikaystäväsi kanssa kahden! Miltä kuulostaa? hän sanoi iloisesti. Se kuulosti kieltämättä täydelliseltä.
- Tuota ... on kyllä yksi, kenen kanssa haluaisin muuttaa, vastasin ja hymyilin. Äiti naurahti.
- Arvasin! Kuka? hän kysyi uteliaana.
- Daichi Fuji, vastasin. Äiti nyökkäsi.
- Ai se, tiedän hänet. Ihan mukava poika vissiin, no mutta. Kysy häneltä, äiti sanoi. Olin tutustunut Daichiin vasta tänään, mutta voisihan sitä silti ehdottaa.

----------------------

Tiedän, tästä tuli tällä kertaa todella lyhyt, mutta lupaan että seuraava osa on pidempi!
Meneekö Adetta yliopistoon? Jos menee, muuttaako Dake hänen kanssaan? Mitä mieltä Daniel on tästä? Selviää seuraavassa osassa. (;